Ihonalainen

Kirjoitan nyt ihonalaisestani. Tiedättehän, se ihminen joka on päässyt verenkiertoosi, jättänyt syvät jäljet sydämeesi ja jonka yli on vaikeaa päästä.

Kutsun häntä täällä Kimmoksi.

Kimmo ja minä tutustuimme keikalla. Itse en heti kiinnostunut hänestä, oma viehtymykseni oli tuolloin ns. nätit pojat. Kimmo oli, ja on edelleen, "paha poika". Tatuointeja, moottoripyöriä ja ehkä vähän rikollisuuttakin harrastuksinaan.
Illan edetessä Kimmo lähestyi minua ja aloimme juttelemaan. Huomasin että hän on mukava, empaattinen ja herkkä. Tuon keikan jälkeen olimme lähes päivittäin yhdessä, aina kuin mahdollista.
Pari ensimäistä kuukautta meni täydellisesti vaaleanpunaisten lasien läpi katsellessa. Kun kävin kotipaikkakunnallani, ajoi Kimmo 300km vain tuodakseen minulle suklaata. Kun olin lähdössä sieltä ja kerroin tulevani junalla, oli Kimmo minua vastassa lähtöpaikan juna-asemalla ja sanoi ettei halunnut minun matkustaa yksin.
Yhtäkkiä kaikki muuttui. Kimmo ei ollut niin hellä ja ystävällinen, vaan alkoi kertomaan minulle kuinka hän on harrastanut seksiä entisensä kanssa lähipäivinä tai kuinka hän oli edellisenä iltana iskenyt baarista "jonkun vosun" mukaansa.
Kaikki kulminoitui erääseen uudenvuoden yöhön, kun Kimmo ei edes katsonut minuun päin.

Pari viikkoa tuon uudenvuoden jälkeen, tuli Kimmo keskustelemaan kanssani ja sanoi että hän haluaa minun jatkavan elämääni. "Tämä olisi helpompaa jos olisit joku aivoton horatsu, mutta et ole sitä. Voisin rakastaa sinua, mutta en ole se oikea tyyppi sinulle".
Voi, muistan nuo sanat liiankin hyvin ja edelleen niitä muistellessa saan kyyneleet silmiini.
En ole eläissäni tuntenut samanlaista tuskaa kuin tuo kerta minulle toi. Ja mitä minä tein?
Olin edelleen "uskollinen" Kimmolle. Aina kun hän osoitti kiinnostusta seksiin, suostuin. Olimme miltei kolme vuotta seksisuhteessa; Kimmo sai tyydytyksen ja minä sain Kimmon hetkeksi viereeni. Ajattelin aina että ehkä hän vielä muuttaa mielensä ja alamme seurustelemaan oikeasti, mutta tiesin pohjimmiltani että elin haavemaailmoissa.
Tuon seksisuhteen aikana tulin raskaaksi Kimmolle. Raskaus päätyi kuitenkin keskenmenoon ja minä sairaalaan sen keskenmenon takia. Jos raskaus olisi jatkunut olisin pitänyt lapsen ja niin ollen osan Kimmoa.
Kerroin keskenmenosta Kimmolle ja hänen suhtautumisensa muuttui minuun. Ei negatiivisesti, vaan sen jälkeen hän on suhtatunut minuun jollain tapaa hellemmin.

Näen Kimmoa edelleen silloin tällöin. Emme enää liiku samojen ihmisten keskuudessa, mutta lähiaikoina on tiemme taas kohdanneet useammin. Kai jotenkin alitajuisesti minä hakeudun aina sellaisten ihmisten lähettyville, jotka saattaisivat olla Kimmon ystäviä.

Tietyllä tapaa tiedän että tulee aina tilanne, jossa palaan hänen luokseen. Hän tietää myös että hän saa minut tekemään miltei mitä tahansa. Hän tietää että olen hänen edessään aina yhtä avuton ja alaston. Hän tuntee minut, näkee sisälleni ja tietää että palan halusta tulla hänen syliinsä.
Ja minä tiedän että ihoni palaa karrelle jos hän koskee minuun. Tiedän ettei hänen läsnäolonsa tee hyvää minulle. Onhan hänen käyttäytymisensä ja minun typeryyteni häntä kohtaan ollut pitkään syy sitoutumiskammolleni.
Välillä toivon että mieheni olisi hän. Välillä toivon, että en olisi koskaan tavannutkaan koko Kimmoa.

Tiedän että parhainta minulle olisi jos unohtaisin koko ihmisen. En vain tiedä miten siinä onnistuisin.
Vaikka huonoja hetkiä Kimmon kanssa on ollut enemmän kuin niitä hyviä, muistan ne hyvät hetket paljon paremmin.

Miten ihonalaisesta pääsee eroon? Vai tulenko vielä kiikkutuolissa miettimään "häntä joka pääsi karkuun"?